Suurin kiinnostuksen kohteeni on dreijattu käyttökeramiikka, jolla tarkoitan nimenomaan esineistöä, jota käytetään ihan joka päiväisessä arjessa. En halua tehdä koristeita kaappiin vitriinioven taakse tahi kerran vuodessa esiin otettavia sesonkituotteita. Tämän käsityöläisen vastuun lisäksi olen myös kiinnostunut ergonomiasta ja kestävästä kehityksestä. Esimerkiksi kaikki käyttämäni savi on ainakin kerran kierrätettyä dreijan kautta ja itsekritiikki sille, mikä on polttamisen, eli ikuisuuden leiman arvoinen, on suuri. En myöskään tee valusaviesineitä koska kipsijätteen muodostuminen kyseisessä tekniikassa on todella suuri.

Käytän lasitteissani paljon rautaoksidia, jolla saan sekä sinisen ja violetin eri sävyjä kuin myös keltaista, oranssia, vihreää, ruskeaa ja mustaa. Suosikkilasitteeni on klassinen japanilainen (tai alunperin kiinalainen) tenmoku, joka ohuena kerroksena hehkuu punaisena mutta paksuna tumman ruskean ja lämpimän mustan sävyjä. Myös tenmoku saadaan aikaan rautaoksidilla.

Kuohuva sininen sekä jännittävä violetti lasitteeni on myös punaisella rautaoksidilla aikaan saatuja. Ohuena tämä sama lasite saa oransseja ja vihreitä vivahteita. Lasitekemia on huikean mieleenkiintoista! Toivon, että tulevaisuudessa voin Pienen Keramiikkakoulun puitteissa jakaa tietotaitoani muille keramiikkaan hullaantuneille.

swe

Mitt största intresse är drejad bruks keramik, dvs föremål som man använder varje dag. Jag vill inte göra prydnader för skåpet eller säsongsföremål. Jag vill också vara en ansvarsfull hantverkare som är intresserad av ergonomi och hållbar utveckling. Till exempel är all lera som jag använder återanvänt minst en gång genom drejning. Jag utövar stor självkritik för de föremål jag framställer och om de är värda att brännas och förtjäna evighetens stämpel. Jag tillverkar inte föremål av gjutlera eftersom jag inte vill producera gipsavfall som uppstår då man använder denna teknik.

I mina glasyrer använder jag väldigt mycket järnoxid,som ger olika nyanser av blått och violett, gult, orange, grönt, brunt och svart. Min favorit glasyr är den klassiska japanska (eller kinesiska) tenmoku, som när den är tunn är röd och när den är tjock mörkt brun med varma svarta toner. Tenmoku innehåller mycket järnoxid .

Skummande blått och spännande violett glasyrer är också gjorda med röd järnoxid. Samma glasyr ger orange och gröna nyanser beroende på glasyrens tjocklek. Glasyrkemi är underbart intressant! Jag hoppas i framtiden jag kan sprida min kunskap i Lilla Keramikskolan till alla som är förälskade i keramik.

eng

My biggest passion is thrown pottery for daily use. I do not wish to create pretty things to keep in a glass cabinet or seasonal items that get taken out once a year. After this craftsmans accountability I am also very interested in ergonomy as well as sustainability. For instance all the clay I use gets recycled at least once through the potters wheel and self-criticism for what is worth turning into ceramics, or getting the seal of eternity, is very large. I also do not make slippcasting for in that method the amount of waste is rather a lot.

In my glazes I use quite a lot of iron oxide, with which I get not only different shades of blue and purple but also yellow, orange, green, brown and black. My favorite glaze is the classic japanese (or originally chinese) tenmoku, which when applied thin gives red but thickly applied turns dark brown and warm black shades. Also tenmoku is achieved with red iron oxide.

The foaming blue and exiting purple glaze have also been made using red iron oxide. When these are applied thin the results give orange and green hues. Glaze chemistry is incredibly fascinating! In the future I hope to spread my knowledge in the Little Ceramicshool to all who have fallen in love with pottery.

Kuvassa Sang de boeuf eli Häränveri -lasitettu ja puupoltetun vadin detalji.  Kuparin räiskähdys tulessa on kuin lasitteeseen jähmettynyt happea etsivä liekki itse! Hennon vihreä väri kertoo erittäin korkeasta lämpötilasta. Poltettu Päivi Vikbergin Viivi -uunissa Hyvinkäällä 2019

Linnunlaulu 1, 10650 Tammisaari
Kaikki oikeudet pidätetään 2021
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!